HR4:n tekemän Suomalainen työelämä -tutkimuksen mukaan työntekijöiden mielestä suurin este yritysten tavoitteiden saavuttamisessa on byrokraattisuus ja vanhentuneet työtavat. Johto nostaa esiin myös osaamisen puutteen, mutta toimihenkilöt ja työntekijät eivät tähän yhdy. Mikä omassa organisaatiossasi estää päämäärissä edistymistä?

Mitä isompi ja useampiin toimipisteisiin levittäytynyt yritys, sitä enemmän on paperisotaa. Julkisella puolella byrokratia koetaan vielä yksityistä sektoria vahvemmin kehityksen jarruna.

Vanhentuneet työtavat on suomalaisyrityksissä yleinen epäkohta taustoista riippumatta. Mitä uusilla tekemisen tavoilla sitten haetaan? Onko odotustasona digiajan alustoilla itseohjautuvasti toimiva organisaatio? Vai turhauttavatko työväestöä kuitenkin enemmän työarjen perustilanteet: kun johtaminen tökkii, tieto ei kulje eivätkä järjestelmät toimi.

Johto näkee päämäärien saavuttamisen tiellä lisäksi kyvyttömyyttä ajatella uudella tavalla (29 %), ymmärtää tavoitteita (28 %) sekä puutteita työntekijöiden osaamisessa (26 %).

Johdon ja työntekijöiden näkemykset eivät kohtaa

Onko niin, että työntekijät odottavat parempia edellytyksiä uudelle tekemiselle ja johto puolestaan kokee että porukan ajatus tai osaaminen ei taivu erilaisiin kuvioihin? Samaan aikaan, kun joka toinen vastaaja mieltää työnantajansa kehittyväksi ja uudistuvaksi organisaatioksi kuitenkin vain 28 % tuntee, että mahdollisuuksia osallistua toiminnan kehittämiseen on riittävästi.

Yksilötasolla kolmannes vastaajista on tyytymätön kehittymismahdollisuuksiinsa. Hieman alle puolet kehittää jatkuvasti omia työtapojaan ja oppii työssään jatkuvasti uutta.

Parantamista lienee puolin ja toisin. Jokaisella on vastuu kehittää toimintatapojaan, mutta tahtotila ja avoimuus yhdessä uudistumiselle lähtee johdosta. Lohdullisesti noin viidennes työväestöstä katsoo, ettei mikään estä tavoitteisiin pääsemistä. Toinen ilouutinen on, että rohkeuden puute ei nouse etenemisen esteiden top-listalle. Tavoitteellisessa yhdessä oppimisessa ja sujuvamman työarjen kehittämisessä on meillä kuitenkin vielä osin hyödyntämätön kasvun mahdollisuus.

Miten varmistat, että yrityksesi uskaltaa tarttua kasvukauden mahdollisuuksiin? Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen jakaa vinkkinsä HR4:n seuraavassa aamiaistilaisuudessa 12.4.2018.

Ilmoittaudu mukaan!